Miten myydä kiinteistöjä nopeammin ja kalliimmin

Kodin hinnan, sijainnin ja kunnon lisäksi kiinteistöä ostaessa on erittäin tärkeää myös visuaalinen tunne. Menestyksekästä ja nopeaa myyntiä varten voi tehdä paljon pieniä asioita, jotka luovat sopivan ilmapiirin ja halun ostaa koti itselleen.

Usein halvempien menojen vaikutus hinnan nousuun on suurempi kuin kalliimpien. Siksi kannattaakin aloittaa asioista, jotka vaikuttavat yleiseen siisteyteen.

Hoida paperit kuntoon

Asiakirjat on tarkistettava ennen myyntiä, sillä muuten saattaa tulla tilanne, jossa ostaja löydetään ja sopimukseen päästään, mutta myynti epäonnistuu.

Yleisin myynnin perumisen syy on se, että pankki kieltäytyy lainan myöntämisestä, sillä ostettavan kiinteistön asiakirjat eivät ole kunnossa. Yhden tärkeän asiakirjan puuttuminen voi vaikuttaa kiinteistön hintaan huomattavasti – esimerkiksi kauniilla tontilla ei ole paljon arvoa ilman rakennusoikeutta.

Hinnan on oltava realistinen

Hinnan määritteleminen fiiliksen tai muiden myynti-ilmoitusten perusteella ei välttämättä onnistu. Ammattiarvioija nojautuu todellisiin myyntitietoihin ja potentiaalinen ostaja tarvitsee lainaa varten myös arvion. Tinkimisvaraa kannattaa antaa, mutta jos hinta on ihan pielessä, myyntiaika venyy ja potentiaalinen ostaja saattaa pelätä, että myytävässä kodissa on jokin piilossa oleva ongelma.

Kuva on erittäin tärkeä

Asunnon myynti-ilmoituksen huomiota herättävin osa on hyvät kuvat. Myös kuvien suhteen ihmiset etsivät tunnetta ja kannattaa harkita ammattikuvaajaa, joka löytää parhaimmat kuvakulmat, valon ja yksityiskohdat.

Kannattaako suurempi remontti?

Kalliimpia investointeja ei kannata tehdä harkitsemattomasti ja kannattaa arvioida nostavatko menot myyntihintaa tarpeeksi.

Ensiksi kannattaa aloittaa julkisivun kunnostamisesta – vanhan maalin poisto, rappauksen korjaukset ja maalaus.

Seuraavaksi kannattaa tarkistaa katon kunto. Vaikka katto saattaa näyttää vanhalta, se saattaa olla edelleen säänkestävä. Esimerkiksi saattaa riittää peltikaton maalaamisesta tai kivikaton rikkinäisten kivien vaihtamisesta. Oikein asennetun peltikaton käyttöikä saattaa olla 60 vuotta, kivikaton jopa 100 vuotta.

Siivoa koti

On itsestään selvää pestä ikkunat, siivota huoneet ja laittaa pois liialliset esineet ennen myyntiä. Esimeriksi myyjän sentimentaaliset esineet, kuten palkinnot tai mitalit ja irralliset pannut ja kattilat.

Myös saniteettitilat kannatta siivota kunnolla ennen kuvaamista. Erityisen huomiota herättäviä ovat          ruosteen ja lian jäljet valkoisen suihkukaapin nurkissa.

Rikkinäiset tai huonosti kiinnitetyt esineet pitäisi kunnostaa tai kiinnittää kunnolla. Vinot verhotangot tai puuttuvat listat antavat asunnosta rähjäisen vaikutelman. Yleensä nämä elementit eivät ole kalliita, mutta myyntihintaan niillä saattaa olla huomattavasti negatiivisempi vaikutus.

Hieman suurempi, mutta kuitenkin tarpeellinen työ saattaa olla julkisivun ja katon puhdistaminen ja irrallisten osien kiinnittäminen. Omakotitalon suhteen ei kannata unohtaa kiinteistöön kuuluvaa pihaa. Pihan siisteys alkaa nurmikon leikkuusta, koristepuiden ja pensaiden leikkuusta ja aitojen kunnostamisesta. Viimeisen suhteen saattaa olla, että aita kannattaa purkaa kokonaan. Siisteyteen liittyvät menot ovat melko matalat, mutta niillä on usein suuri vaikutus.